Siirry sisältöön
Satakylät

Hämeen Kylien syyskokous valitsi hallituksen 2020

KHkylaverkostohyvaa

Hämeen Kylät -yhdistys kohti vuotta 2020  -terveiset syyskokouksesta.

Hämeen Kylät ry:n syyskokous on 13.11.2019 valinnut puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2020. Puheenjohtajana jatkaa Sisko Savolainen Lopen Vojakkalasta ja hallituksessa on edustettuna kattavasti koko Kanta-Häme.

Hämeen Kylät ry:n hallitus kannustaa Kanta-Hämeen kylä- ja asukastoimijoita aktiivisuuteen, ja osallistumaan tuleviin tapahtumiin. Hämeen kyläpäivä järjestetään Janakkalassa Vähikkälässä, joka on Hämeen Vuoden Kylä 2019. Kesäkuun toisena lauantaina 13.6.2020 vietetään jälleen valtakunnallista Avoimet kylät -päivää ja mukaan toivotaan kiinnostavia kylätapahtumia. Silloin kannattaa lähteä kyläkierrokselle omilla kulkupeleillä tai Hämeen Kylien bussiretken mukana.

Kyläasiamies tarjoaa apuaan kylän kehittämisasioissa ja yhdistyksen TriPla II -hankkeen työvalmentajat auttavat  työllistämisessä.

Hämeen Kylät hallitus 2020

Hämeen Kylien hallitukseen valittiin uusiksi jäseniksi Tiina Koskinen Etelä-Hattulasta, Sakari Romu Hausjärven Haminankylästä, Minna Mäenpää Janakkalan Vähikkälästä. Toiselle 2-vuotiskaudelle valittiin Mikko Pietilä Tammelan Teurolta ja Tarja Forsström Janakkalan Mallinkaisilta. Hallituksessa jatkavat myös Sirpa Lundgren Hämeenlinnan Tuuloksesta, Veikko Rantanen Hämeenlinnan Kalvolasta ja Juha-Matti Heino Jokioisten Kiipulta.

Hämeen Kylien hallituksen varajäseniksi valittiin Pekka Verho Hämeenlinnan Lautsiasta, Arja Sarusto Etelä-Hattulasta, Jaana Niskakoski Janakkalan Tarinmaalta, Anne Malin Lopen Joentaalta, Pirjo Poutanen Forssan Koijärveltä, Eija Laine Tammelan Letkulta ja Suvi Pesonen Janakkalan Vähikkälästä.

 

Kanta-Hämeen kyläverkosto – missä mennään?

Kanta-Hämeen kyläverkosto – missä mennään? työpaja järjestettiin Hämeen Kylien syyskokouksen yhteydessä. Yhdessä laadittua SWOT_KantaHameen_kylaverkosto2019 käytetään apuna Kanta-Hämeen järjestöohjelman laadinnassa.