Siirry sisältöön
Satakylät

Hämeen Paikallistoimija 2024 Satu Anttila

Hämeen Kylät ry on valinnut Hämeen Paikallistoimijan 2024. Hän on Satu Anttila Janakkalan Vähikkälästä. Satu tulee olemaan Kanta-Hämeen ehdokas valtakunnallisessa Vuoden Paikallistoimija 2025 -kisassa.

Vähikkäläisiä kyläaktiiveja oli lähtenyt tutustumaan Mallinkaisille kauden ensimmäiseen motoristikahvilaan, jossa Satu yllätettiin kunnianosoituksella.

 

Perustelut valinnalle:

Satu Anttila on Vähikkälän kyläaktiivi, Vähikkälän koulun tuen sekä maa- ja kotitalousseuran kantava voima.

Satu on muuttanut kylälle noin 15 vuotta sitten ja lähtenyt heti mukaan kylätoimintaan lapsiperheiden asialla. Viimeistään koulun olemassaolon oikeutuksen puolesta työskentely toi yhteen muiden samaa sukupolvea edustavien kyläläisten kanssa. Sadulle kylä asukkaineen, koulu ja Seuratalo ovat sydämen asioita.

Satu on alusta alkaen tehnyt ilolla työtä kylän, sen asukkaiden ja Vähikkälän koulun sekä Seuratalon eteen. Pyyteettömästi ja työtä pelkäämättä. Hän on ottanut vetovastuuta muun muassa menestyksekkäistä Vähikkälän Heinäpäivistä. Satu pitää koululaisille ukulele-kerhoa ja organisoi Seuratalon asioita yhdessä miehensä Jarin kanssa. Satu on johdattanut Vähikkälän läpi Suomen älykkäin kylä -kilpailun finaalin ja hänen ”syytään” on myös kylän osallistuminen kyläelokuvafestareille vuonna 2020. Viimeisimpiin Sadun ideoihin ja organisointeihin lukeutuu koulun joulumusikaali sekä 40 talkootunnin kasaaminen yhteen kyläläisiltä kylään muuttaville uusille perheille. Kulunutta vuotta on värittänyt vahvasti ensin oman koulun säilymisen eteen tehty työ ja loppumetreillä koko Janakkalan kouluverkon monipuolisuuden eteen puskeminen.

Satu luo toiminnallaan kylälle yhteishenkeä ja innostusta rohkaisten uusiakin kyläläisiä mukaan. Satu jaksaa kannustaa sekä ottaa huomioon ja mukaan toimintaan erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset. Satu hoitaa asiat luotettavasti ja täsmällisesti. Minkä Satu aloittaa, tekee hän täysillä ja loppuun saakka kutenkaan tuomatta itseään esille. Satu on tekojen nainen ja koko kylän lämmin, mutta topakka ja aikaansaava, äitihahmo. Ilman Sadun periksiantamatonta tekemistä olisi moni asia kylällä jäänyt tekemättä.